Näytetään tekstit, joissa on tunniste asetelma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asetelma. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kasvirakkautta

Huomaan kaipaavani koko ajan enemmän ja enemmän kasveja kotiin. Ne tuovat sisätiloihinkin kevään tuntua, ja ovathan ne kauniita... Olen aitojen kasvien lisäksi päässyt pikkuisen myös feikkien makuun, ja jos totta puhutaan, ovat tekokasvit varmaan enemmän alaani. Niitä en ainakaan saa tapettua. :D

Ostin tällä viikolla Prismasta liljan, jossa on paljon nuppuja, mutta toistaiseksi vasta yksi aukeamaisillaan. Toivottavasti saan pidettyä hänet hengissä, luulen että hänestä tulee aikas kaunis!<3 Lilja on yksi lempikukistani, viime kesän häissä kimpussani oli valkoista liljaa. 



Tänään kävin ostamassa liljalle sekä muille kasveille kauniit ja simppelit valkoiset ruukut.


Mielettömän kauniin lilan orkidean sain miehen isovanhemmilta tupaantuliaislahjaksi. Rakastan.<3




Ihana (mulle tuli totaalinen black out, eikös tää oo) palmuvehkavauva oli tuparilahja äidiltäni.



Hoitamatta jäänyt ja melkein roskikseen heivattu (näin niitä kasveja tapetaan... :D ) palmuvehkavanhus voi vähän kuivasti, mutta koska näytti aurinkoa ja vettä saatuaan elonmerkkejä, en raaskinut luopua siitä. Ainoa kasvi joka selvisi elävänä vanhasta kodista uuteen. :D Pitää vaihtaa sille mullat, ja kivempi ruukkikin olisi.. Kiva. 


Tällä viikolla ostin muutamia juttuja joululahjaksi saamallani lahjakortilla paikallisesta sisustusliikkeestä. Nämä muovioksat olivat yksi niistä. Ei mitään hajua mitä kasvia esittävät, mutta söpöjä ovat anyway. :)

Ne pääsivät varastosta löytämääni lasipulloon, ja pohjalle laitoin (myös varastosta löytyneitä) mustia timanttikiviä.






Ja sitten, lemppari yksityiskohtani kodissamme tällä hetkellä... Minun "taikapuu". :) Sain anopilta kaksi pakettia ihania hopeisia kimmeltäviä kiemuraoksia, jotka sopivat meille kuin nenä päähän. Taikapuuhun käytin vasta yhden paketin, saa nähdä mihin toisen paketillisen asetan. 

Aulassa on ulko-ovea vastapäätä tuollainen pieni nurkka, johon olen koko ajan sieluni silmin nähnyt asettavani jonkun koristeen. Tähän asti mielessäni on ollut haavelistalta löytyvä korkea viisisakarainen kynttelikkö, mutta tämä ajaa asian koristeena aivan yhtä hyvin!

Anoppini vinkkasi että yllä näkyvästä orkideasta tippuvia kukkia ei kannata heittää pois, vaan niitä voi käyttää koristeena johonkin. Olin jo harmikseni kerennyt heittämään muutamat kukat roskiin, en ollut itse tajunnut että niitä voi uusiokäyttää, Säästin sitten tippuvia kukkia vailla tietoa mihin niitä käyttäisin. Oksat saatuani, ne maljakkoon uusien valkoisten koristekivien kanssa laitettuani, sain neronleimauksen ja asettelin orkidean kukat oksille. Taikapuu, done.











Käytyäni siellä varastossa penkomassa kaikenlaista, löysin myös liloja isompia koristetimantteja. Laitoin ne vielä päälimmäiseksi koristamaan taikapuun maljakkoa. Nyt kuvia verratessani en ole varma, pidänkö asetelmasta enemmän timanttien kanssa vai ilman. Mutta tältä puuni näyttää tällä hetkellä.




Jokatapauksessa se tuo kaivattua kaunistusta vielä tosi tyhjään kotiimme.<3 




sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Asetelmia ja arjen kauneutta

Tykkään tehdä kaikenlaisia pieniä asetelmia esimerkiksi kynttilöiden, kukkien ja erilaisten tarjottimien avulla. Asumme tällä hetkellä vuokralla, joten emme ole voineet vaikuttaa kotimme pintamateriaaleihin lainkaan (nimimerkillä kurkkuani myöten täynnä näitä yhhh keltaisia tapetteja..). Myös huonekalut ovat sen kuuden vuoden takaisen opiskelijabudjetin mukaisia, eli suurinosa saatuja, tai niitä joihin rahat Ikeassa riittivät. Joten pienillä asioilla on saanut luotua edes vähän kauneutta tähän muuten melko toivottomaan kotikoloon.

Arjen kauneus on pienissä asioissa, kuten pienissä asetelmissa. Asetelma voi löytyä milloin keittiön tasolta keittiövälineiden muodossa, milloin ruokalautaselta... Jotta saadaan kunnon sillisalaatti aikaan niin kurkataan tässä postauksessa hieman arjen lisäksi juhlaankin. ;) 


Kartellin Dune-tarjottimeni on melkein aina jonkun asetelman kohteena. Yllä oleva kuva on tältä hetkeltä, elikkä jouluasetelmaa. Vanhoja kuvia selatessani huomasin sen joutuneen joulu-asetelman kohteeksi aiemminkin... :D 





Välillä joulukynttilöiden alle on eksynyt myös hopeinen tarjotin.


Dune toimii hyvin myös syksyllä tyttöjen illan kaunistuttajana.



Keittiön tasoillekin tykkään aika ajoin tehdä asetelmia, mutta vakio kaunistuksina siellä nykyään on aina Alessin sitruspuserrin sekä Alessin sitruskori. Keittiötä haluan sisustaa valkoisella ja teräksellä, en malta odottaa että saan valkoisen keittiöni. <3


Olin todella iloinen kun mies oli osannut valita lahja- Soda Streamin väriksi valkoisen! :)


Sitruspuserrin on vuoden takainen huuto.net löytöni. Tänä vuonna bongasin huuto.netistä toisen kauan himoitsemani Alessin, eli sitruskorin. 


On ihanaa kun sai ostaa nämäkin second handina! Minusta ajatus "toisen romu on toisen aarre", on kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava. Jos saa ostaa itse haluamaansa edullisemmin ja toinen pääsee samalla itselleen tarpeettomasta eroon, on se win-win tilanne molemmille osapuolille.


Myös keittiön tasolla oleva pieni tee-purnukka on 0,20€ kirppislöytö!

Ennen aidon Alessin ostoa omistin tällaisen feikin "mini-Alessin". Tai ainakin uskon tämän jäljittelevän Alessia. 



Ja second handista puheenollen... Tämä koukeroinen jalallinen tarjoiluastia on myös tämän syksyn kirppislöytö, päätähuimaavaan 2 euron hintaan. 



Samaiselta pihakirpparilta josta tee-purkinkin bongasin, löytyi eurolla myös keittokirja-teline sekä talouspaperirullan teline. Hopean hohtoisena, kuinkas muutenkaan.


Toisinaan ruokaakin on kiva asetella kauniisti... :) 


 Yksi eniten suunnitelluista ja varmaan upeimmista asetelmistani on tämän kesäisistä häistämme. Hopean hohtoa ei siitäkään puuttunut. Häissä oli hopean lisäksi edustettuna lila, joka on myös yksi alltime-favorite väreistäni.

Nämä kuvat ovat kotona tehdystä harjoitus-asetelmasta, jonka avulla halusin visualisoida ideani kuukausia ennen häitä...: 



Ja häissä asetelmat lopulta näyttivät tältä:






Häiden jälkeen floristi toi minulle vielä yhden kimpun liljoja. En voi kuin ihastella niiden kauneutta.



Viime pääsiäisenä ostin useamman kimpun tulppaaneita, ja asettelin niitä viime vuonna joululahjaksi saamalleni Iittalan tarjoilualustalle. Alusta oli nappivalinta minulle, ja ihmettelen vieläkin miten lahjan antaja oli päätynyt juuri siihen. Ihan mahtava!









Joskus kokeilumielessä alusta kävi myös keittiön puolella, mutta poistui sieltä hyvin nopeasti kuvan oton jälkeen. Ei oikein tammista koriste-alustaa uskalla pitää veden ja lian lähettyvillä.


Sellainen sillisalaatti tällä kertaa, toivottavasti pysyitte kärryillä loppuun asti! :)