Näytetään tekstit, joissa on tunniste talo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

Kasvirakkautta

Huomaan kaipaavani koko ajan enemmän ja enemmän kasveja kotiin. Ne tuovat sisätiloihinkin kevään tuntua, ja ovathan ne kauniita... Olen aitojen kasvien lisäksi päässyt pikkuisen myös feikkien makuun, ja jos totta puhutaan, ovat tekokasvit varmaan enemmän alaani. Niitä en ainakaan saa tapettua. :D

Ostin tällä viikolla Prismasta liljan, jossa on paljon nuppuja, mutta toistaiseksi vasta yksi aukeamaisillaan. Toivottavasti saan pidettyä hänet hengissä, luulen että hänestä tulee aikas kaunis!<3 Lilja on yksi lempikukistani, viime kesän häissä kimpussani oli valkoista liljaa. 



Tänään kävin ostamassa liljalle sekä muille kasveille kauniit ja simppelit valkoiset ruukut.


Mielettömän kauniin lilan orkidean sain miehen isovanhemmilta tupaantuliaislahjaksi. Rakastan.<3




Ihana (mulle tuli totaalinen black out, eikös tää oo) palmuvehkavauva oli tuparilahja äidiltäni.



Hoitamatta jäänyt ja melkein roskikseen heivattu (näin niitä kasveja tapetaan... :D ) palmuvehkavanhus voi vähän kuivasti, mutta koska näytti aurinkoa ja vettä saatuaan elonmerkkejä, en raaskinut luopua siitä. Ainoa kasvi joka selvisi elävänä vanhasta kodista uuteen. :D Pitää vaihtaa sille mullat, ja kivempi ruukkikin olisi.. Kiva. 


Tällä viikolla ostin muutamia juttuja joululahjaksi saamallani lahjakortilla paikallisesta sisustusliikkeestä. Nämä muovioksat olivat yksi niistä. Ei mitään hajua mitä kasvia esittävät, mutta söpöjä ovat anyway. :)

Ne pääsivät varastosta löytämääni lasipulloon, ja pohjalle laitoin (myös varastosta löytyneitä) mustia timanttikiviä.






Ja sitten, lemppari yksityiskohtani kodissamme tällä hetkellä... Minun "taikapuu". :) Sain anopilta kaksi pakettia ihania hopeisia kimmeltäviä kiemuraoksia, jotka sopivat meille kuin nenä päähän. Taikapuuhun käytin vasta yhden paketin, saa nähdä mihin toisen paketillisen asetan. 

Aulassa on ulko-ovea vastapäätä tuollainen pieni nurkka, johon olen koko ajan sieluni silmin nähnyt asettavani jonkun koristeen. Tähän asti mielessäni on ollut haavelistalta löytyvä korkea viisisakarainen kynttelikkö, mutta tämä ajaa asian koristeena aivan yhtä hyvin!

Anoppini vinkkasi että yllä näkyvästä orkideasta tippuvia kukkia ei kannata heittää pois, vaan niitä voi käyttää koristeena johonkin. Olin jo harmikseni kerennyt heittämään muutamat kukat roskiin, en ollut itse tajunnut että niitä voi uusiokäyttää, Säästin sitten tippuvia kukkia vailla tietoa mihin niitä käyttäisin. Oksat saatuani, ne maljakkoon uusien valkoisten koristekivien kanssa laitettuani, sain neronleimauksen ja asettelin orkidean kukat oksille. Taikapuu, done.











Käytyäni siellä varastossa penkomassa kaikenlaista, löysin myös liloja isompia koristetimantteja. Laitoin ne vielä päälimmäiseksi koristamaan taikapuun maljakkoa. Nyt kuvia verratessani en ole varma, pidänkö asetelmasta enemmän timanttien kanssa vai ilman. Mutta tältä puuni näyttää tällä hetkellä.




Jokatapauksessa se tuo kaivattua kaunistusta vielä tosi tyhjään kotiimme.<3 




maanantai 30. maaliskuuta 2015

Katko radiohiljaisuuteen

Heippa!

Pitkään on ollut taas hiljaista, mutta onneksi siihen on suhteellisen hyvä syy. Me ollaan muutettu! :) Kohta kuukausi takana omakotiasujan elämää ja on tämä kyllä hienoa! Ei vielä ihan käsitä, että asutaan oikeasti täällä. 


Ensimmäisten öiden jälkeen (kun oli vielä toooosi tyhjää ja suurinosa tavaroista olohuoneen lattialla laatikoissa ja jätesäkeissä) oli sellainen olo että yhyyy mä haluan kotiin! Tuntui ja tuntuu välillä vieläkin hassulta asuttaa kahdestaan näin isoa taloa. Tilaa on! Mutta silti, rakastan tätä. On tämä kyllä kolmen vuoden raatamisen väärti! <3  



 Kuvituksena toimii tällä kertaa melkolailla valmis eteisemme. Meillä ei siis ole ns. tuulikaappia, päädyimme jättämään sen rakennusvaiheessa pois, sillä halusimme tilasta avaramman. Lisäksi esimerkiksi vieraiden tullessa tuulikaapit ovat mielestäni usein ahtaita ja ärsyttäviä pukea/riisua takkeja. Toisaalta tuulikaappi pitäisi nimensä veroisesti tuulet eli kylmän ilman poissa, mutta ainakaan vielä en ole ollenkaan häiriintynyt väliseinän puuttumisesta. Saa nähdä sitten -30 keleillä. ;) Kuitenkin seinä on mahdollista tuohon joskus vielä tehdä, jos siltä tuntuu. Puolensa kummallakin ratkaisulla, kuten usein asioilla tuppaa olemaan!

Mutta ei mun kyllä pitänyt analysoida tuulikaapin merkitystä, lähti vähän juttu sivuraiteille. :D Mutta siis valmiista eteisestämme löytyy nyt viimeisimpiin kuviin lisäten ihanat seinävalot, jotka näin sieluni silmin tuota struktuuriseinää sutatessani. Ja ah, kyllä, ne tuovat sitä ihanaa tunnelmaa iltoihin ja tuovat hyvin seinän kimmellyksen esiin. <3 

Lisäksi uusi ovikello komeilee oven yläpuolella. Siinä on muistaakseni kuusi eri soundia, joista meillä on tällä hetkellä se tyhmin soimassa. :D Se oli niin tyhmänhauska, että aina menee ovelle hymysuin, kun joku sitä soittaa. :D Ja muuten tykkään siitä, miten ovikellon muotokieli noudattelee samoja linjoja, kuin ulko-ovi. :) Ovikellon kupu on maitolasia, joka sekin sopii meidän talouteen kuin nenä päähän. Tuon kynnyksen haluaisin vielä maalata valkoiseksi, one day...


Oli ihanaa huomata, että tauosta riippumatta olen saanut toisen virallisen (taitaa mua joku ilman tunnuksiakin seurata ;) ) lukijan, tervetuloa! :) Lämmittää mieltä kovasti.

Ja hei, jos joku siellä lukee mun pikkuista blogiani, saa heittää ideoita mikä aihe kiinnostaisi teitä eniten seuraavaa postausta ajatellen. :) Heipssansaa!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Unelmien ulko-ovi

Viime viikonloppuna asensimme vihdoin ja viimein raksakolhuilta säästämämme ulko-oven ja sen viereisen pitkän ikkunan. Oikeasti oli tosi fiksu päätös säästää ovea ihan viime metreille asti, se ei varmasti olisi raksailun jälkeen tässä kunnossa, jos se olisi kaksi vuotta sitten muiden ovien ja ikkunoiden kanssa asennettu paikalleen. 

Viimeviikolla hankimme myös ihanan kahvan oveen. Se kiiltää ihanasti, mutta omaa myös mattamustaa muovia. Ei ole sitten pakkasilla kylmä tarttua kahvasta kiinni. :D
Myös eteisen kattovalo on uusi ostos, ihan paikallisesta Prismasta löytyi tämä Mark Slöjd:in plafondi.
Ulko-ovi ja ikkuna muuttivat eteistämme ja talon julkisivua valtavasti, niin paljon parempaan suuntaan! 

Olen ihan in lööv tämän oven kanssa. <3

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kynnyksen maalaaminen valkoiseksi

Lyhyestä virsi kaunis; I did it! :) Ja paljon kivempi tuli. 

Hioin hiekkapaperilla ja rajasin maalarinteipillä.



sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lene Bjerre horse

Heippa ja hyvää helmikuuta! :)

Ihailin kuukausia upeassa Coconut White-blogissa Lene Bjerren hopeista koriste hevosta. Heppa jäi mieleeni pyörimään, jotenkin se oli just kuin mulle tehty, pienempänä olin varsinainen heppahullu vaikken oikeastaan koskaan harrastanut ratsastusta. Siitä huolimatta aina olen hevosista (ja yksisarvisista) pitänyt, on se vaan niin hirmu kaunis eläin. Lisäksi tämä helppohoitoinen Lene Bjerren eläin oli sopivan bling. ;) 


Loppuvuonna otin yhteyttä Tamperelaiseen sisustusliikkeeseen ja he postittivat heppasen minulle. Rakkautta ensisilmäyksellä ja vaikea irrottaa katsetta! Heppa on myös hyvän kokoinen, ei mikään ihan pikkuinen koriste-esine.




Pahoitteluni kaameasta keltaisesta valaistuksesta, kämpässämme on tällä hetkellä niin surkea valaistua ja kuvasin näitä vielä ilta-aikaan. Ja jälleen kännykkälaadulla... Huomasin yksi päivä kuinka erisävyisiä (oikean sävyisiä) kuvia siskoni puhelin ottaa, harmittaa näissä sisustusjutuissa ottaa omalla puhelimella kuvia kun yleensä kaikki sävyt on päin prinkkalaa. :/ Mutta kun se kännykkä on aina niin helppo ja aina mukana...

Tässä vielä mustavalkoiseksi muokattu kuva:


Tämä kaunokainen tulee varmasti löytymään taloltamme kunniapaikalta!

lauantai 31. tammikuuta 2015

Miesten ja naisten työt

Tänään tehtiin raksalla miesten ja naisten töitä. Hehe, no ei kai. Mutta tehtiin siis siskon kanssa sellaista mitä osattiin ja miehet puuhas muuta. :D

Miehet asensivat khh:n ja pesuhuoneen välisen maitolasisen oven. Tykkään! En tajunnut ottaa kuvaa kun kahva oli paikallaan. 


Minä siskoni kanssa aloin öljytä pesuhuoneen kattopaneeleja, joita aletaan lähipäivinä lyömään paikoilleen. Ostimme siis viime viikonloppuna paneelit ja laudetavarat (myöhempää) saunantekoa varten. Kaikki puu on samaa lajiketta: Kanadan mäntyä. Meillä on sukulaisia Kanadassa, joten naureskeltiin miehen kanssa että meille tulee sitten jonain päivänä "suomalais-kanadalainen" sauna. :D

Öljyämiseen, joka siis pidentää paneelin ikää, käytettiin parafiini öljyä.


Myyjä ja purkin kylkikin kertoi öljyn tummentavan paneelia jonkin verran, ja niin se totta vie teki! Mutta ei haittaa yhtään, mielestäni siitä tuli entistä kauniimman ja intensiivisemmän sävyinen. Myös puusyy-kuviot pomppasivat paremmin esille.

Etualan paneeli käsittelemättä, loput käsitelty öljyllä. Eron huomaa selvästi.






Öljyämisen jälkeen paneelien piti antaa kuivua 30min-1tunti, jonka jälkeen ne vielä pyyhittiin kuivaksi. Paneeleista ei pyyhittäessä irronnut enää oikein mitään, hyvin oli öljy imeytynyt. Ja nyt ne siis on valmiita asennettaviksi. Helppoa, hauskaa ja siistiä hommaa oli tämä. Ja plussaa öljyn hajuttomuudesta!


Sillä aikaa kun me tytöt häärättiin autotallissa, olivat miehet pesuhuoneen oven lisäksi asentaneet ensimmäisiä jalkalistoja. Olohuonetta koristaakin nyt simppelit mutta hurjan kivat valkoiset listat.









Btw, tuolle häiritsevän väriselle oven kynnykselle aion tottavie tehdä jotain!



Semmosta tällä kertaa. :) Ainiin, ja eilen varmistui (ilmoitettiin vuokranantajalle), että muutamme ensi kuussa. Waaaahhh! Olenkin jo vienyt vähän astioita ja lakanoita uusiin kaappeihin talolle. Ja tästä eteenpäin kiikutan sinne joka päivä jotain. :)